Hiukka ihmetyttää

Rovaniemen Koskikadun kuuluisa bingokone arpoi maanantai-iltana tämän kesän ihmeellisimmät numerot. Palloseuran sinivalkoista sukellusvenettä laskusuuntaisella trendillä luotsannut John Allen jäi seurajohdon järjestämässä arvonnassa ilman kuivattujen hedelmien ja taloussuklaan täyttämää herkkukoria, ja walesiläisestä tuli näin ollen ensimmäinen liigassa kaudella 2011 potkut saanut päävalmentaja.

Seuraaja löytyi vanhaan ropsilaiseen tyyliin läheltä – tällä kertaa hyvin monessakin mielessä. Selviytymistaisteluun palkattiin nimittäin tuttu näky bingon seinänaapurin vihreiden aurinkovarjojen alta, alkukauden edustusjoukkueen kakkosvalmentajana toiminut ex-maalikuningas Matti Bägi Hiukka.

Puheenjohtaja Risto Niva kuvaili tuoretta päävalmentajaa Iltalehden haastattelussa normaalin asiantuntevaan tyyliinsä ”tutuksi ja turvalliseksi”. Tuttu? Ehkä. Turvallinen? Rohkenen olla hiukan eri mieltä.

Koko kauden (joukkueen mukana) rypenyt kakkosvalmentaja on henkisen lukon avaajaksi täysin käsittämätön valinta. Herra Bägsterin kasetti oli tiettävästi erittäin lähellä pettää aivan totaalisesti viime kaudella FC Santa Clausin vaivuttua voittoputkesta pisteiden valossa vaisumpaan ajanjaksoon, joten on melko vaikea uskoa ropposlaisten henkisen valmiuden juuri kasvavan tämän valmentajavaihdoksen myötä.

Hiukka tuskin tuo myöskään taktisesti mitään järin mullistavaa joukkueen otteisiin. Santan peli ei viime kaudella ollut yllättävästä menestyksestä huolimatta missään nimessä pelillistä ilotulitusta, ja ajoittain joukkueelta näytti puuttuvan sovittu pelisysteemi jopa aivan kokonaan. RoPS keskittyneekin Hiukan alaisuudessa yhä enemmän vain vastustajan pelin rikkomiseen sekä vastaiskuihin pitkillä roiskaisuilla. Sekava ja epäselvä pelisysteemi – tai sen totaalinen puuttuminen - yhdistettynä pelaajamateriaalin rajalliseen tasoon ei ainakaan omaan korvaani kuulosta erityisen lupaavalta kombinaatiolta.

Antti Hietakankaan onkin syytä aloittaa jo hyvissä ajoin ensi kauden pääkäskijän kartoittaminen. Eräs sosiaalisessa mediassa organisointikykynsä osoittanut ja sinivalkoisissa myös valmennuskokemusta hankkinut seuralegenda on ainakin iltapäivälehtien mukaan halukas palaamaan Rovaniemelle maineenpuhdistusaikeissa. Tämänhetkisessä sirkuksessa tuokaan vaihtoehto ei varmasti kovin monia yllättäisi. Varsinkaan kun sirkustirehtöörinä häärii tiettävästi seuran toimintaan edelleen osallistuva audimies Korvanrannasta.

Rovaniemeläistä rulettia

Lähtökohtiin suhteutettuna liigakauden väkevästi aloittaneen Rovaniemen Palloseuran kuntokäyrä sojottaa alaspäin kuin Nokian pörssikurssi. Alkukauden yllättävän tuloksekkaat ottelut loivat hetkeksi vaikutelman siitä, että jo ennen sarjan alkua uppoamaan tuomitun lappilaisveneen tulppa olisi kierretty tiukasti paikoilleen.

Totuus on valitettavasti osoittautunut toisenlaiseksi. Kilpailevien venekuntien saatua nelitahtikoneensa käyntiin, on seilori-Johnny joutunut heräämään karuun todellisuuteen: vuotavalla soutuveneellä on melko mahdotonta taistella muskelibotskeja vastaan. Ja vielä ilman airojakin.

Allenin arkki seilaakin tällä hetkellä vahvasti vastatuulessa. Tilannetta ei helpota yhtään laivan kapteenin harjoittama tempoileva peluuttaminen sekä pelaajia kohtaan suunnatut piikikkäät ottelupalautteet median välityksellä. Palloseura on toki kärsinyt myös loukkaantumisista, mutta on silti hyvin kummallista, että avauskokoonpano on permanentoitava jokaiseen otteluun täysin uusiksi.

Esimerkeiksi britin kummallisista variaatioista käyvät talvikaudella lupaavasti Etchu Taben vierellä esiintyneen Jarkko Lahdenmäen totaalipenkitys ja kapteeni Tuomo Könösen peluuttaminen jopa keskuspuolustajana. Ja kun vierasotteluun sarjan kärkipään porukkaa vastaan lähdetään keskikentän pohjan akselilla hyökkäysorientoitunut Eetu Muinonen ja lähes nollapelituntuman Jaakko Isteri, voidaan aiheellisesti kyseenalaistaa valmennuksen pelaajapolitiikka.

Kurssin kääntämiseksi on nyt otettu käyttöön vanha tuttu keino. Tamperelainen elokuun merkki on humaltuneiden teinityttöjen antautuminen nuuskahuulisille jääkiekkoilijoille pimenevän Koskipuiston täyttävässä Tapahtumien yössä, mutta Palloseuran osalta elokuun tuloon liittyy jonkun aivan muun asian kuin kännisten pissisten fiskarssien avautuminen.

Elokuussa siirtoikkunan starttaamisen yhteydessä napapiirillä nimittäin alkaa perinteinen arpapeli nimeltään Operaatio Ilmasilta.

Ulkomailta kärrättävät testipelaajat osoittautuvat kuitenkin hyvin harvoin sateentekijöiksi, ja juuri tästä syystä huhut esimerkiksi Jarossa viime kaudella loistaneen Ymer Xhaferin tason riittämättömyydestä Allenin silmissä kuulostavatkin vähintään kummallisilta. RoPS:n on aivan turha ristiä kädet ja raahata ulkomailta monta jokerikorttia eri pelipaikoille.

Mitä joukkue kipeimmin tarvitsee, on yksi kovan luokan keskikenttäpelaaja. Laidoille löytyy omastakin takaa pelaajia, kunhan kyseiset herrat vain siirrettäisiin luontaisimmille paikoilleen.

Ihannetilanteessa kokoonpano muodostuisi niin, että puolustus olisi viime kauden koostumuksessa lukuunottamatta toista topparia (Götzl tai Lahdenmäki), keskikentän keskustassa pelaisivat kapteeni-Könönen sekä uusi mies, laidoilla Sakke Saarinen sekä Eetu Muinonen, ja hyökkäyspäässä kaksi viimeistä paikkaa täyttäisivät Jose Manuel Rivera, Mika Lahtinen ja nuori virolaispelaaja Henrik Ojamaa, joka voi systeemistä riippuen pelata myös laidassa.

Pitäisikö Hietakankaan sittenkin soittaa vielä Xhaferille?

Raporttia aidosta suomalaisesta jalkapallosta - FC Polla / 2 vs. HST ti 16.5. Ahvenisjärvi, Tampere

Tampereen piirin Vitosen 1. lohkossa FC Polla / 2 kohtasi tiistaina Ahvenisjärven aurinkoisessa kevätillassa edellisessä ottelussa KylVe:lle tappion kärsineen HST:n.

Ensimmäisen jakson alku mentiin tasaisissa merkeissä ja tilanteita syntyi molemmissa kenttäpäädyissä. Pollan vaarallisimmat tilanteet järjestyivät keskikentältä lähteneistä läpisyötöistä, jotka kerta toisensa jälkeen puhkoivat HST:n ottelun alkupuoliskolla lievästi haparoineen puolustuslinjan. Hyökkäyspään viimeiset ratkaisut olivat kuitenkin hieman hätäisiä, ja maaleja ei  alun hyvistä tilanteista huolimatta saatu vielä aikaiseksi. Paras paikka osui ottelussa vahvaa fyysistä preesenstä esittäneelle Jallu Kuuselalle, joka läpiajonsa päätteeksi kuitenkin tuhri pallon ohi maalin. Tilanteen suhteen ilmaan jäi tosin pieni epävarmuus siitä, oliko kyseessä laukaisuyritys laisinkaan vai hakiko visionääri vielä eurogoal-passia takatolpalle.

Lopulta ensimmäisenä puiden väliin osui kuitenkin kotijoukkue. Tommi Paavolan opeista - erityisesti tekun suhteen - aikanaan nauttinut keskikentän dynamo Jarno Vilponen nappasi sametinpehmeästi irtopallon noin kolmessakymmenessä metrissä haltuunsa, ja tykitti muutaman askeleen vauhdin jälkeen laakapallon voimalla kohti vasenta alanurkkaa. Pollan van Bommelin kanuunan eteen HST:n mainiosti pelannut veskari vielä ehti, mutta irtopallossa oli paikalla ensimmäisenä läpi ottelun pirteästi esiintynyt maaliruisku Sami-Petteri Rajala. Sampen vuorenvarma viimeistely vei kotijoukkueen riemukkaaseen johtoon.

Riemua ei kuitenkaan jatkunut erityisen pitkään. Pollan johtomaalin jälkeen ote siirtyi pikku hiljaa HST:lle, ja vieraat painoivat vahvalla syöttöpelillä tilanteita kohti kotijoukkueen maalia. Vieraat tulivat ansaitusti ensin hienolla hyökkäyksellä tasoihin, ja lopulta pääsivät tauolle 1-2 vierasjohdossa kotijoukkueen epäonnistuneen purkupallon ja jatkotilanteesta syntyneen maalin  seurauksena.

Toisen jakson alku mentiin jälleen suhteellisen tasaisissa merkeissä. Ottelu tuntui kuitenkin ratkeavan, kun HST:n kaukaa lähtenyt laukaus pääsi yllättämään kotijoukkueen maalivahdin. Kierteinen pallo lipui veskarin käsien välistä maaliin, ja vihreäpaitojen päät näyttivät painuvan.

Toisin kuitenkin kävi. Polla aloitti tunnin kohdalla raivoisan kirin ja otti pelin selkeästi haltuunsa. HST joutui vastaanottavaksi osapuoleksi, kun kotijoukkueen peli alkoi pikku hiljaa toimia yhä paremmin. Palloa pelattiin maltilla mieheltä toiselle, ja tämän seurauksena pallokontrolli pysyi Vitosen tasolle jopa kohtuullisen mallikkaasti kotijoukkueella.  Painostuksen seurauksena Antti Nuutinen toi kotijoukkueen vielä maalin päähän tarkalla takanurkkaan painuneella vasurikudilla. Kavennuksen jälkeen Polla sai luotua vielä pari maalipaikkaa, mutta Ahvenisjärven muovilla päädyttiin lopulta numeroihin 2-3.

Ottelun jälkimainingeissa Pollan pelaajamanageri Vilponen esitti tyytymättömyytensä omiensa esitykseen.

- Ensimmäinen tunti taas kerran lönköteltiin ja annettiin vastustajan viedä peliä. Syöttöpeli ja liike alkoivat kunnolla vasta kaverin päästyä kahden maalin karkumatkalle, pettynyt Vilponen manasi lehdistötilaisuudessa.

Pollan parhaimmistoa olivat tänään jo aiemmin mainittu maalintekijä Rajala sekä puolustuslinjassa erittäin vakuuttavasti xavimaisella syöttöprosentilla esiintynyt Roope Näreikkö. HST:n ykkönen oli peliä keskikentällä pyörittänyt numero 10, jonka nimeä ei deadlinen takia ehditty tähän juttuun selvittää.

FC Polla / 2:n osalta Vitonen jatkuu pe 27.5. vierasottelulla Viialan Pallo-Veikkoja vastaan. HST kohtaa seuraavaksi samana päivämääränä niin ikään vierasottelussa fanaattisesta kotiyleisöstään tunnetun Urjalan Palloseuran.

 

Aiempaa sinivalkoisemmat sinivalkoiset - aika jälkeen Afrikan tähtien

Veikkauksen ikivanhasta mainoksesta tuttu slogan "Ainoastaan Afrikan neekeri ei veikkaa" osui Rovaniemen Palloseuran osalta hieman turhankin hyvin kohdilleen kevättalvella. Singaporelaisveijari tuli, lahjoi ja lopulta paitsi itse kärähti myös paljasti sambialaisveljesten hämäräpuuhat viime kesältä. Metu, Muso ja kumppanit eivät tasapeliputkessa todellakaan veikanneet - he tiesivät. 

Sopupelikohun velloessa bingotalon oven sulki perässään ensin seuraa iät ja ajat johtanut ristiriitaisen hahmon ritari Jouko Kiistala, ja hieman myöhemmin suurin osa joukkueen ulkomaalaisista heitettiin ulos samasta ovesta. Pahimman skandaalin aikaan jopa RoPS:n liigapaikka oli vaarassa, mutta seura selvisi kuilun partaalta - kuitenkin vain hetkeksi. Lapin kesä on tunnetusti lyhyt, mutta Palloseuran pelaajista se saattaa tänä vuonna tuntua tuskallisen pitkältä.

Talouden vakauttamisen ja todellisten vahvistusten toivossa rovaniemeläiset realisoivat kiinteistöomaisuuttaan. Aiempaa suurimmista pelimerkeistä huolimatta siirtomarkkinoilta käteen jäi kuitenkin ironisesti vain Musta Pekka. Pelaajahankintojen suhteen RoPS joutui tekemään nopeita ratkaisuja ja kompromisseja, eikä muista seuroista vapautuneet isommat kalat tarttuneet napapiiriläisten haaviin. Huhuissa pyöri kovan profiilin kotimaisia nimiä, mutta lopulta sinivalkoisiin saapui tukku täytepelaajia sekä ensi kauden suhteen kovin arvoituksellisia nimiä.

Pelaajiston osalta ilmassa on siis vahvoja kysymysmerkkejä. Riittääkö divarissa loistaneen Etchu Taben taso liigakentillä? Onko uutta nousua uralleen hakevan Eetu Muinosen elopaino viime kautta alhaisempi? Montako ottelua Mika Hänninen pysyy pelikunnossa? Kuka antaa maalipotkut? Tampereelta siirtoajan loppumetreillä siirtynyt Mika Lahtinen on liigatason hyökkääjä, mutta onko hän vastaus joukkueen maalinteko-ongelmiin?

Syksyisissä nousujuhlissa spontaanin baaridartsturnauksen organisoinnissa kunnostautunut John Allen on kovan paikan edessä. Jo sinivalkoisten kuiville luotsaaminen olisi walesilaiselta melkoinen temppu. Puheet kuuden joukkoon tähtäämisestä ovat täyttä sanahelinää. Toki tavoitteet on syytä asettaa tarpeeksi korkealle, sillä niin monta kertaa aiemmin sarjapaikkaa vain säilyttämään lähtenyt seura on löytänyt itsensä seuraavana keväänä sarjaporrasta aiempana.

Palloseurassa eletään nyt mielenkiintoisia aikoja. Jälkikäteen katsottuna kertarysäyksellä tapahtunut muutos pelaajapolitiikassa voidaan nähdä jopa positiivisena tapahtui pelikentällä tällä kaudella sitten mitä hyvänsä. Erään tamperelaisen (ex-)seuran kannattajana voin todeta, että liigapaikka ei saisi toiminnan pyörittämisessä olla itseisarvo vaan ainoastaan tavoitetila. Palloseuran toiminta on tällä hetkellä niin monella tapaa terveemmällä pohjalla kuin aikoihin, että edes visiitti Ykköseen ei olisi hissijoukkueelle katastrofi.

Ruohonjuuritasosta ja puoliammattilaisuudesta

Aamulehden auditorio Siperiassa täyttyi keskiviikkoiltana tamperelaisista jalkapallovaikuttajista. Mukana hulinoissa oli niin seurajohtajia, kannattajia kuin liike-elämänkin edustajia. Taisi joukosta löytyä yksi bussikuskikin. Yksi merkittävä taho oli kuitenkin jätetty ovien ulkopuolelle – seuroja tätä nykyä edustavat pelaajat. Olisiko tamperelaisen jalkapallon kehittämiseen liittyen ollut syytä kysyä myös heidän mielipidettään pohdittaessa potentiaalisia ratkaisuja ongelmiin?

Jalkapallokeskusteluissa pelaajat tuntuvat yhä olevan ainoastaan pelinappuloiden roolissa. Seuratoiminta ja sen kehittäminen on kuin virtuaalista manageripeliä, jossa toimintaa johdetaan ylhäältä, ja ruohonjuuritasolla eli pelikentillä on tyydyttävä siihen, mitä isot pojat kabineteissaan päättävät. Eikä liene vaikea arvata, ketkä näiden saunaseurojen päätöksistä kuulevat viimeisinä.

Keskustelutilaisuudessa otettiin esille jopa siirtyminen kohti puoliammattilaisuutta seurojen kulujen ja tulovirtojen välisen kuilun tasapainottamista silmällä pitäen. Jalkapalloilijat pääsevät kuulemma liian helpolla, sillä eihän liigassa ole kuin vajaat kolmekymmentä peliä - nekin kaikki muutaman kuukauden sisään kivoilla kesähelteillä. Maaginen-Saarinen ehti jo taannoin kruunata Palloliiton pöllöliitoksi. Mitähän Sakke olisi tästä kehityssuunnasta lausunut seurapomojen suuntaan?

Talouden ja kulujen tasapaino on tottakai elinehto seurojen toiminnalle, mutta paluu puoliammattilaisuuteen tuskin vie suomalaista jalkapalloa eteenpäin. Palloliiton varapuheenjohtaja Markku Lehtola olikin huolissaan mahdollisen puoliammattilaisuuden ja liiton visionäärisen huippujalkapallostrategian yhteensovittamisesta. Lehtolan huoli on aivan aiheellinen, mutta olisiko Palloliiton itse mahdollista parantaa seurojen toimintaympäristöä? Liiton massiivisessa koneistossa iso osa rahoista menee tätä nykyä toimistojen puolelle, mutta kentillä sen sijaan kärvistellään äärimmäisen niukoilla resursseilla.

Puoliammattilaisuudessa itseäni huolestuttaa eniten sen mahdolliset vaikutukset koko lajin arvostukseen Suomessa paitsi yleisön myös tulevien palloilulahjakkuuksien piirissä. Nykymaailmassa raha on valitettavan usein määräävä tekijä, ja tamperelaisen superjunnun tehdessä lajivalintaa jalkapallon ja jääkiekon välillä kiinnittyy huomio myös setelitukun paksuuteen. Mikki Leinosen tai Hannu Meskasen heiluttama europino saattaa valitettavasti painaa vaakupissa enemmän kuin Deniz Bavautdinin tarjoama lämmin kädenpuristus.

Pääsiäisen aikaan on tavallista pohtia munan ja kanan syntyvaiheiden välistä syvällistä yhteyttä. Jalkapallon osalta sama kysymys liittyy siihen, tuleeko ensin toimintaedellytykset ja sitten tulokset vai odotetaanko homman menevän toisin päin? Ilman taloudellisia edellytyksiä ei tietenkään voida luoda myöskään tarvittavia olosuhteita. Tampereen osalta viimeistään nyt pitäisi huomata se, että millään seuralla ei riitä voimat toimia yksin muista riippumatta.

Tampere United oli alkuperäiseltä ajatukseltaan kaunis, mutta toteutus jäi valitettavasti lopulta puolitiehen mopon lähtiessä keulimaan. Vielä olisi kuitenkin mahdollista kääriä hihat ja alkaa todella hommiin puhtaalta pöydältä ja uusilla tekijöillä, sillä halua tähän tuntuu löytyvän jokaisesta erillisestä leiristä. Kumman tulevaisuudessa halutaan olevan yhteinen – menestyksen vai menetyksen?